Oon jokseenkin hämmentynyt. Mulle ja mun ympärille oleville sattuu ja tapahtuu. Eikä näytä meitä onni potkivan, ihan ku koko ajan satais vaan lisää sitä itteensä niskaan. Ei oo meitä neliapiloilla siunattu.
Miten jotkut ihmiset luulee, et ne voi tehä ihan mitä vaan. Niillä ei oo varmaan tietokaan siitä, et jos niihin luottaa, et millasta asiaa ne sillon kädessään pitää. Sen voi hetkessä rikkoo, ja niiden palasten yhteen liimaamiseen menee kauemmin ku se toinen osaa ees kuvitella. Sil välil ku me etitään niit viimisiäkin palasia ja koitetaan saada niit liimattuu yhtee, et asiat ois jotenki mallillaa, ne toiset jatkaa elämäänsä kattomatta taakseen, näkemättä sitä jälkee jonka ne aikaan sai. Elämä on niin epäreilua.
Taitaa sääennuste luvata nyt sadetta.
Mut niinku sanotaan, sateen jälkeen paistaa aurinko.
Se on osa elämää.
Ja nyt tilanne vaatii keksejä.
Luulen, et se kenelle tää kirjotus on omistettu, ymmärtää.
Ehkä meki viel joskus löydetään oman elämämme neliapilat.
Muru ♥
